Blogi

Blogimme

Tervetuloa seuraamaan puuhiamme, tapahtumiamme ja tarjouksiamme blogimme välityksellä.

Tuoreimmat postaukset

Hei me muutetaan! Nyt tyhjennetään talvivarastot huikein hinnoin.

Jatkamme toimintaamme täysin uudistuneena maalis-/huhtikuulla Kauppakatu 8:ssa Tiimarin ja Filmtownin entisissä tiloissa. Kevätmuuttomme koputtelee jo sen verran lähellä, että käynnistämme torstaina 10.2. muuttoloppuunmyynnin Lohjantähdessä. Ennen kuin muuttoauto pärähtää lastauslaituriimme, tyhjennämme talven varastoja mukavien alennusten kannustamana. Teet varmasti löytöjä, kun tulet tsekkaamaan talven vaatetta, kenkää ja varustetta. Samalla teet hyviä hankintoja vaikka hiihtolomareissullesi. Klikkaamalla kuvaa näet sen isompana.

Hyvinvointiviikonlopusta virtaa uuteen vuoteen

Vuodenvaihde merkitsee meille monelle uutta alkua elämäntavoissa tai muissa arjen touhuissa. . Otatpa sitten isoa tai pientä ryhtiliikettä jääkaappisi sisältöön, unirytmiisi tai liikuntatottumuksiisi, niin tulehan käymään liikkeessämme lauantaina 9.1. Meillä on nimittäin silloin vieraana hieno joukko eri alojen hyvinvointiasiantuntijoita. Asiantuntijavieraamme lauantaina 9.1. klo 10-15 Mittauta kehosi koostumus ja poimi vinkit hyvinvointiisi InBody kehonkoostumusmittauksella. Analyysi kertoo nopeasti ja kattavasti kehosi tilasta […]

Sporttiale jatkuu – myös sunnuntaina 3.1.

Joulun jälkeiset alennusmyynnit ovat saaneet väkeä hienosti liikkeelle Lohjallakin. Meidän osaltamme Sporttiale jatkuu mm. seuraavien tarjousten merkeissä. Näet ilmoituksen isompana, kun klikkaat sitä. Palvelemme myös sunnuntaina 3.1. klo 12-16.

Sporttiale starttaa sunnuntaina 27.12. klo 12

Joulun ihanat pyhät on vietetty ja katseet kääntyvät sunnuntaina klo 12 alkavaan sporttialeen. Alla muutama täky vapaa-ajan vaatteen ja kengän osalta. Lisää alennushintoja löydät liikkeestämme Lohjantähden toisesta kerroksesta. Välipäivien aukioloaikamme voit tarkistaa tästä.  Klikkaamalla kuvaa näet sen isompana.  

Joulun ajan aukioloajat

Joulun pyhät lähestyvät ja monenlaista vapaapäivää on tulossa. Alta löydät tarkemmat palveluaikamme, joulun seudulla olemme avoinna myös sunnuntaisin. 23.12. saakka: Ma-pe 10-19 La 9-16 Su 12-16 24.12.-26.12. Liike suljettu, rauhallista ja ihanaa joulua! Su 27.12. klo 12-16, Sporttialen käynnistys Ma-ke 28.12.-30.12. klo 10-19 To 31.12. klo 10-17 Pe 1.1. suljettu, hyvää uutta vuotta 2016! La […]

Tarjouksia talvijuoksun ystäville

Lauantaina 28.11. sinulla on hyvä mahdollisuus päivittää talvijuoksuvarusteesi huippukuntoon. Löydät kaikki mitä  kaipaat oli se sitten kenkää (nastalla tai ilman), vaatetta tai pikkutilpehööriä kuten hanskaa, pipooa tai heijastinliiviä. Muotoilemme sinulle myös täydellisen mukavuuden tuovat Footbalance-pohjalliset odottaessasi. Samalla saat ilmaisen jalka-analyysin ja tiedät jatkossa millaisilla jalkineilla sinun on hyvä astella kohti talven tuiskuja. Klikatessasi alla olevaa kuvaa näet sen sisällön […]

Lahjaideoita isälle

Isänpäivä lähestyy ja sillä varjolla olemme keränneet muutamia ideoita viikonlopun sankarin iloksi. Löydätkö näistä jotain sopivaa? Klikkaa kuvaa ja näet viikonlopun tarjouksemme ilman suurennuslaseja.  

Halloween hintaiskut 1.11.2015

Tulevan lauantain otamme huilin kannalta ja sunnuntaina 1.11.2015 palvelemme ilomielin klo 12-16. Tervetuloa Lohjantähden toiseen kerrokseen! Klikatessasi kuvaa näet tarjouksemme isommalla. Mukana on kiva kokoelma vaatetta ja kenkää talven varalle. Hinnat ovat voimassa vain sunnuntaina.

Loppuviikon tarjoukset 28.10. alkaen

Olemme mukana keskiviikon 28.10.2015 Länsi-uusimaa Ilta -lehdessä seuraavin tarjouksin. Klikkaa kuvaa ja näet sisällön isompana. Tulevan lauantain olemme huilitauolla viettämässä pyhäinpäivää. Sunnuntaina palvelemme klo 12-16.

Avajaistarjouksemme 8.10.2015

Tervetuloa tutkailemaan avajaistarjouksiamme, jotka ovat voimassa to 8.10. alkaen. Alla Länsi-Uusimassa julkaistava ilmoituksemme. Klikatessasi kuvaa näet sen isompana. Huomioithan, että tuotteita on rajoitettu erä, nopeat syövät hitaat. Selfie mulle, kymppi sulle! Kun haluat käyttää to-la voimassaolevan 10€ selfieostoedun ja/tai olla mukana kuvakilpailussa, katsot säännöt kampanjasivultamme.  

2 Comments

  1. 22.5. klo 13,07 Aleksi palveli minua ja löysi minulle täydelliset Salomonin retkeily/juoksu kengät goreteksilla , kuudes kauppa missä kävin sovittamassa ja Aleksikin ensin näytti
    juoksukenkiä mistä en oikein pitänyt mutta hän kuunteli mitä selitin ja löysi erittäin hyvät kengät , kiitos,rasittavaa että on näin isot jalat!!

    • Hei Jorma! Kiitos palautteestasi, vien sen ensi tilassa Aleksin ja koko jengin tietoon. Hieno homma, että pystyimme olemaan avuksi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *