Voitelu- ja huoltovinkkejä skineille, zeroille ja nanogripeille

Talvi saapui vihdoin Lohjan harjulle ja me murtsikkaintoilijat pääsemme lykkimään ensinälkäämme 1,1 pituiselle tekolumilenkille (toivottavasti kohta vähän pidemmillekin pätkille). Kun kaipaat muistinvirkistystä suksien hoitoon, poimit alta muutaman vinkin.

Huolto-ohjeet suksityypeittäin

Pitopohjasukset kaipaavat yleensä aina jotain pientä huolenpitoa, vaikka voitelulta välttyisitkin.

Toki suksilla voi lähteä hiihtelemään ilman mitään toimia, mutta jonkin ajan kuluessa sinun on ehkä kuitenkin syytä tehdä pieniä huoltotoimia, varsinkin jos meno tökkii, pito tuntuu hiipuvan tai havaitset luiston olevan olematonta.

Skin

Puhdista skininsertti säännöllisesti voiteenpoistoaineella tai skinille tarkoitetulla hoitoaineella varsinkin keväisillä hangilla  (muiden hiihtäjien pitovoide tai liisteri voi tarttua sinun pitokarvaasi).

Lisää skinille tarkoitettua jäänestoainetta, kun sataa lunta tai vettä.

Voitele halutessasi luistopinnat joko pikavoiteilla tai kuumavahauksella. Lisää alle ensin kätevä QuickBase pikapohjustusaine, joka suojaa pohjaa ja imeyttää luistovoiteen paremmin luistopintaan.

Salomon ja Atomic lupaavat skineilleen hyvin hiihdettävät ominaisuudet aina -15 pakkasasteeseen saakka. Suksiin saa vaihdettavaa skini-inserttiä, jonka huoltoväli on n. 1000 km.

Zero

Karhenna zeroalue 100:n hiekkapaperilla (se tuo nukan hyvin esiin ja pito paranee). Joihinkin edullisempiin suksimalleihin voi zeroalueelle lisätä myös pitovoidetta pakkasen kiristyessä. Putsaa mahdolliset pidot pois kelien lauhtuessa voiteenpoistoaineella ja karhenna uudelleen.

Zerosuksi on parhaimmillaan nollakelissä ja pikkupakkasella. Ilmankosteus vaikuttaa myös pitoon. Meren vaikutusalueella hiihto onnistuu kovemmallakin pakkasella, mutta ei kuivan ilman pakkasilman sisä-Suomessa.

Sadesäällä lisää jäänestoa zeroalueelle, näin lumi ei kerry pohjaan ja hiihtosi etenee ilman töksyjä.

Voitele halutessasi luistopinnat joko pikavoiteilla tai kuumavahauksella. Tässäkin kohtaa alle sopii näppärä Quick Base pikapohjustusaine.

Nanosukset (Optigrip, nanogrip, beargrip ym.)

Putsaa liat ja epäpuhtaudet suksien pohjasta säännöllisesti voiteenpoistoaineella. Lisää jäänestoa, jos taivaalta tulee vettä, räntää tai lunta (pikku pakkasella). Nanosuksi on parhaimmillaan pienellä pakkasella, pieni kelialue on syönyt sen suosiota esim. skinsuksien vallatessa markkinoita. Nanosuksen luisto-ominaisuudet hiipuvat selvästi sitä mukaa mitä kovemmaksi pakkanen kiristyy.

Pikaluisto tekee hiihdosta mukavampaa

Nopeasti levitettävät luistovoiteet tarjoavat esim. arki-iltojen lenkeille nopeutta ja mukavuutta. Voiteet toimivat siinä missä kuumavahatkin, mutta jos mielit Finlandia hiihtoon, niin sitten kannattaa investoida jo voiteluunkin enemmän aikaa sekä vaivaa. Lyhyemmät lenkit hoituvat helposti pikavoiteiden turvin.

Pikavoitelu onnistuu vielä paremmin, kun lisäät luistopinnoille Vauhdin Quick Base pohjusteen (toimii myös kuumavahan alla). Quick base tekee sukseen likaa kestävän ja kulutusta kestävän pinnan ja hiihto käy! Lisää myös pikaluistoa saman tien lenkin jälkeen ja anna tekeytyä suksessa seuraavaan kertaan. Harjaa pois ja kiilota halutessasi kuituliinalla ennen lähtöä ja nauti.

Posted in Erikoisosaamisemme.
identicon

Hanna

Hanna toimii toisena kauppiaana Intersport Lohjalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *